Zenja Potapov - Lumilautailija
Lumilautailija ja parkkilaskija Zenja Potapov on tehnyt nimeä tempuillaan ja tekemillään videoillaan. Zenja kuuluu Levin South Park tiimilaskijoihin ja mies laskee talvisin Levin parkeissa lähes joka päivä. Alun perin hän on kotoisin Norjan Narviikista, jossa hän 12-vuotiaana jakoi vuoden ajan sanomalehtiä kotitalouksiin ja ansaitsemillaan rahoilla hän osti ensimmäisen lumilautansa.
Zenjan ensikäynti Leville ja Suomen Lappiin tapahtui hänen ollessaan 17-vuotias. Hän asui tuolloin Ruotsin Kiirunassa ja kävi lumilautakoulua. Koulu järjesti retkiä Leville ja Zenja tuli Lappiin ensimmäistä kertaa viikoksi laskemaan. Hän rakastui Leviin välittömästi: hänestä tuntui, kuin olisi tullut kotiin. Lapin tunnelma ja taika tekivät paikasta erityisen Zenjalle.
Levillä laskiessaan Zenja teki oman videon parkkilaskemisestaan, joka kantautui Levin hiihtokeskuksen silmien eteen. Video teki suuren vaikutuksen ja Zenja pyydettiin mukaan Levin South Park tiimilaskijoihin.
Zenjan unelmana ja tavoitteena on pysyä terveenä, oppia lisää itsestään ja muista, pystyä harrastamaan urheilua niin kauan kuin mahdollista. Ja tietysti kehittyä vielä paremmaksi lumilautailijaksi ja innostaa muita tekemään samoin.
SYNTYNYT 1995, Venäjä/Norja
ASUU Levillä.
PARHAIMMAT SAAVUTUKSET Levi South Parkin tiimilaskijaksi valituksi tuleminen. Sopimus Nitro USA:n, VANSin sekä Nordic Oilin kanssa. Sekä osa lumilautailu videoissa, joita on urallaan tehnyt.
LEMPIPAIKKA LEVILLÄ Levitunturi ja oma koti.
HARRASTUKSET Skeittaus, jooga, beatbox, voimistelu ja mediasisältöjen, kuten videoiden tekeminen.