Anssi Kela Hullu Poro Areenalla
Anssi Kela

Anssi Kela Hullu Poro Areenalla

Anssi Kela

30.11.2024 | Music

Anssi Kela singahti koko kansan sydämiin vuosituhannen taitteessa, kun hänen ”Nummela”-klassikkoalbumistaan muodostui yksi maamme kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä pitkäsoitoista. Rakastettu esiintyjä ei jäänyt kuitenkaan kieriskelemään hetkelliseen suosioon, vaan on pysynyt relevanttina läpi vuosikymmenten. Settilistalle on tunkua vaikka useammankin keikan edestä Mikan faijan BMW:stä Ilveksen kautta aina tuoreimpiin singleihin.Loputtomasta luovuudestaan tunnettu, palkittu laulaja-lauluntekijä esiintyy ympäri Suomea elämänsä liveiskussa, huippuunsa viritetyn bändin kera. Livekokoonpanon muodostavat maestron itsensä lisäksi Mikko Kosonen, Antti Karisalmi, Saara Metsberg sekä Ville Kela. Oma lukunsa olivat vuosina 2019 – 2023 toteutetut ”Mun täytyy kävellä näin” -nimiset elämäkertakonsertit, jotka yhdistelivät livemusaa, monologia ja filmiä. Aamulehti ylisti loppuunmyytyjä saleja kerännyttä konseptia viiden tähden konsertiksi.

Hullu Poro Areena avoinna klo 21:00 alkaen.
Showtime n. klo 23:30

Tapahtuma on K18

LIPUT

Ennakkolippu on edullisempi kuin ovelta lippu!
Ennakkolipulla pääset jonon ohi. (HUOM! Mahdollinen ennakkolippujono)

ENNAKKOLIPUT 25 € sis. eteispalvelumaksun 3 €

Liput ennakkoon www.tiketti.fi
Huomioithan, että
tiketti.fi ostettuihin lippuihin Tiketti.fi lisää palvelumaksun 2,50 €.https://www.tiketti.fi/info/palvelumaksuthttps://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot

Ennakkolippuja myynnissä myös Hotelli Hullu Poron vastaanotossa.

Ennakkolippujen myynti loppuu Tiketti.fi sekä Hotelli Hullu Porossa keikkapäivänä klo 21:00.

Lipun myynti ovelta klo 21:00 alkaen.

LIPUT OVELTA: 30 € sis. eteispalvelumaksun 3 €