3 X Levi vei sydämeni
Mitä tapahtuu, kun löytää oman paikkansa maailmassa? Kolme kaukaa saapunutta ja tunturiin jäänyttä leviläistä kertoo.
"En ollut koskaan nähnyt niin paljon tyhjää tilaa."
–YLIOPISTOSSANI Englannissa kävi haastattelijoita, jotka etsivät opiskelijoita työharjoitteluun Leville. He kertoivat kaksi asiaa: Lapissa on pimeää ja poroja on enemmän kuin ihmisiä. Kun matkustin kesällä 1995 Suomen läpi Leville, olin sokissa. Pidin aurinkolasit päässä yöllä, että sain nukuttua.
En ollut koskaan nähnyt niin paljon puita ja tyhjää tilaa. Englannissa en ollut osannut edes kuvitella, että tällainen paikka voi olla olemassa.
Jokainen kuukausi siitä eteenpäin oli vielä edellistäkin parempi. Rakastuin ruskaan, lumikinoksiin, paikallisiin ihmisiin ja yhteisöön. Ensin rakastuin Leviin, sitten nykyiseen aviomieheeni Timoon.
Yhä edelleen, kun näen tykkylumen peittämiä puita, kaivan kännykkäkameran esiin ja otan kuvia. En kyllästy niihin koskaan.
Natalie
"Täällä ihminen on kuin kukkulan kuningas."
–AJOIN 3600 kilometriä Italiasta Leville. Kun saavuin lokakuiseen Helsinkiin, olin pettynyt: satoi, oli pimeää ja märkää. Sitten Levillä olikin täysi talvi.
Olin asunut kahdeksan vuotta Itävallan Alpeilla, mutta vasta täällä rakastuin hiihtoon. Paikalliset eivät edes ymmärrä, miten erikoista on, että voi hiihtää tuntikausia niin, ettei tapaa yhtään ihmistä, pelkkiä eläimiä. Kerran lähdin hiihtämään ja ihmettelin, miksi ripseni jäätyivät toisiinsa kiinni. Suomalaiset sanoivat, että me emme yleensä hiihdä 25 asteen pakkasessa.
Rakastan erityisesti kevättä. Tammikuussa, kun aurinko taas paistaa, se värjää taivaan pastelliseksi. Alpeilla vuoret ovat aina edessä, aurinkoa ei näe samalla tavalla. Täällä ihminen on kuin kukkulan kuningas, kaikki on edessä. Sitä tunnelmaa ei voi kuvitella, se pitää elää.
Stefania
"Saan rauhasta ja luonnosta valtavasti energiaa."
–OLIN TÖISSÄ Lontoossa, kun tapasin tulevan suomalaisen vaimoni. Menin ravintolaan aamuseitsemältä ja olin töissä iltaan asti kuutena päivänä viikossa. Paikasta toiseen piti matkustaa usealla bussilla eikä yöllä voinut kävellä yksin ulkona. Päätös muuttaa Suomeen oli helppo.
Muistan kun ajoimme Rovaniemen lentokentältä kohti pohjoista ja katsoin auton ikkunoista ohi vilahtavia lumikinoksia. Ajattelin, että täällä on fantastista.
Minä ja lapseni voimme kävellä joka paikkaan ja kaikki tuntevat toisensa. Lapseni ovat täällä turvassa, se on minulle tärkeintä. Käymme paljon retkillä metsässä. Saan rauhasta ja luonnosta valtavasti energiaa. Rakastan kuunnella, miten vaikka vesi solisee purossa.
Manu
