Koiran kanssa hiihtämään
koiralatu

Koiran kanssa hiihtämään

Levin koiraladuille voit ottaa mukaan myös parhaan kumppanisi.

Levin koiralatuverkosto

Levin koiraladut on merkitty latukarttaan ja maastoon koirasymbolilla. Koiran kanssa on sallittua hiihtää turvallisuussyistä vain merkityillä koiraladuilla.

Levin alueen koiralatuverkosto on pituudeltaan kokonaisuudessaan noin 36 kilometriä. Levitunturin pohjoispuolella Levi-Köngäs-Rautuskylä alueella koiralatua on noin 28 kilometriä. Levi- ja Kätkätunturin välissä Immel-Kätkäjärvi-Nuottijärvi akselilla puolestaan noin 8 kilometriä. Kittilästä löytyy vielä erikseen noin 7 ilometriä koiralatua.

Könkään suunnan koiraladuille löytäminen ja pääseminen on helppoa, sillä koiralatu lähtee Levijärven Järvirovantien pysäköintialueelta. Pääset hiihtämään esimerkiksi Levijärveltä Luvattumaahan ja edelleen vaikka Tonttulaan ja sitten Akanrovasta Levijärvelle.

Voit myös aloittaa hiihtolenkin Tonttulasta tai Rautuskylästä, sillä näistä paikoista löytyy parkkipaikat.

Levillä Kätkän suunnan koiralatuna toimii latuyhteys Immeljärven ja Kätkäjärven kautta Nuottijärvelle noin 8 kilometriä yhteen suuntaan.

Kittilästä löytyy myös koiralatu, joka alkaa piipulta eli Lämpökeskukselta (Linnatie 15, 99100 Kittilä) ja jatkuu Isovaarantien kautta Honkavaaran lenkkiä Väliauttontien risteykseen saakka, n. 7 km yhteen suuntaan.

Huomioi nämä hiihtäessäsi koiran kanssa:

  • Tärkein muistettava asia, on pitää koira hiihtäessä kytkettynä.

  • Koiran kanssa hiihtäessä tarvitset omien hiihtovälineiden lisäksi koiralle sopivat vetovaljaat, vetovyön sekä vetovyön ja valjaiden väliin kiinnitettävä joustavan hihnan.

  • Hiihdä sekä itsellesi, koiralle että muille hiihtäjille turvallista vauhtia.

  • Varaudu yllätyksiin ja pyri ennakoimaan tilanteet erityisesti muita ihmisiä ja eläimiä kohdatessasi.

  • Hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa ohitustilanteissa toiselle hiihtäjälle tai koirahiihtäjälle hyvissä ajoin, kummalta puolelta ohitat.

  • Korjaa koiran jätökset laduilta.

  • Varmista, että koirasi ei tallo perinteisen latu-uraa hiihtäessänne.

  • Lumen aikaan, niin kauan kuin latuja ylläpidetään, koirien kävellen ulkoiluttaminen laduilla on kielletty.

Lisää artikkeleita