Laskettelu ja hiihtokausi alkoi Levillä
lsr kauden avaus

Laskettelu ja hiihtokausi alkoi Levillä

Levin laskettelu- ja maastohiihtokausi avattiin perjantaina 4.10.2024.

Lumivarmana hiihtokeskuksena tunnetun Levin laskettelukausi kestää yli seitsemän kuukautta. Tavoitteeksi on asetettu lasketella Koillisrinteillä uuden Levi Six -tuolihissin alueella aina toukokuun 18. päivään saakka.

Tällä hetkellä Levin hiihtokeskuksessa pääsee laskettelemaan Eturinteillä, josta löytyvät myös kumpareikko ja parkki. Lisäksi Levi avasi myös maastohiihtokauden maassamme. Säilölumilatua on auki 3 km lenkki Koillisrinteiden tuntumassa.

Levin hiihtokeskuksen pitkäjänteinen työ lumen säilönnän ja sen tuoman lumivarmuuden sekä ympärivuotisuuden kehittämiseksi sai eilen kunnianosoituksen, kun Lapin Matkailuelinkeinon Liitto palkitsi Levi Ski Resortin Vuoden 2024 Lappilainen Matkailuteko -palkinnolla.

- Olemme ylpeitä siitä, että Lapin matkailun edustajat arvostavat työtämme ja tunnistavat sen merkityksen koko Lapin alueelle. Tämä tunnustus kannustaa meitä jatkossakin kehittämään toimintaamme, ja olemmekin iloisia voidessamme ilmoittaa, että talvikausi jatkuu toukokuun puoliväliin saakka, mikä tuo kaksi lisäviikkoa lasketteluaikaa, kertoo Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari.

lsr säilölumilatu


Alkavasta talvesta odotetaan menestyksekästä sekä kotimaisten että ulkomaalaisten vierailijoiden osalta. Levin hiihtokeskuksen asiakkaista jo joka neljäs on ulkomaalainen. Lisäksi talvikauden uutuudet herättävät lisäkiinnostusta, kun Koillisrinteille avataan uusi Levi Six -tuolihissi korvaamaan vanha ankkurihissi, jonka avaisia vietetään joulukuun alussa. Lisäksi Länsirinteille avautuu hiihtolomien aikaan uusi rinneravintola, joka sijaitsee Levi West -tuolihissin vieressä.

- Odotamme erittäin mielenkiintoista talvea. Ennätyspitkä talvikausi, monipuoliset ja priimakunnossa olevat olosuhteemme sekä mittavat uudistukset rinteillä ja palveluissa ovat odotettuja uudistuksia asiakkaidemme keskuudessa, liiketoimintajohtaja Marko Mustonen kertoo.

Ensi viikosta lähtien Levillä nähdään suuri määrä alppihiihtäjiä, jotka valmistautuvat kilpailukauteensa. Levin maailmancup avaa sekä naisten että miesten pujottelukauden marraskuun 16.–17. päivinä. Maailmassa on 6000 laskettelukeskusta, joista vain 11 isännöi alppihiihdon maailmancupin osakilpailua. Levi on yksi näistä harvoista paikoista, jossa maailman parhaat alppihiihtäjät mittelevät kärkisijoista vuosittain.

lsr kauden avaus

Lisää artikkeleita