Levi Ski Resort konsernin hiilijalanjäljen laskenta ja vähentämistoimet
lsr 7b rinteet

Levi Ski Resort konsernin hiilijalanjäljen laskenta ja vähentämistoimet

Haastattelimme Levi Ski Resortin vastuullisuuspäällikköä, Tuukka Sutista, joka kertoi meille Levi Ski Resort -konsernin viimeisimmästä hiilijalanjäljen laskennasta sekä tehdyistä ja suunnitelluista toimenpiteistä hiilijalanjäljen vähentämiseksi.

Viimeisimmässä hiilijalanjäljen laskennassa käytettiin GHG-protokollaan perustuvaa laskentamenetelmää ja laskennassa tarkasteltiin yhtä tilikautta (lokakuu 2022 - syyskuu 2023). Aiempaan laskentaan verrattuna laskennan rajaus oli laajempi, sisältäen suoraan ja välillisesti omasta toiminnasta syntyvien päästöjen (scope 1 ja 2 päästöt) lisäksi myös arvoketjun muut päästöt (scope 3-päästöt).

Hiilijalanjäljen laskentatyön ja raportoinnin on toteuttanut Nordic Offset Oy, varmistaen tarkan ja kattavan hiilijalanjäljen arvioinnin ja raportoinnin.

- Ensimmäisen laskennan teimme 2020 yhteistyössä Metsähallituksen kanssa Tobe Low Carbon hankkeessa, jonka tavoitteena oli hakea kustannustehokkaimmat toimenpiteet Pallas-Yllästunturin kansallispuiston ja sen välittömässä ympäristössä toimivien yritysten hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Nyt kun näitä toimia on tehty, oli ajankohtaista tarkentaa laskentaa kattamaan konsernin hiilijalanjälki sekä päivittää yrityksen ilmastosuunnitelmaa, Levi Ski Resortin vastuullisuuspäällikkö Tuukka Sutinen kertoo.

Levi Ski Resort -konserni käsittää Levin rinnepalvelut sekä rinneravintolat. Levi Ski Resortin liiketoimintaan kuuluvat hissilipunmyynti, hiihdonopetus, vuokraamotoiminta ja tekstiilikauppa. Levi Restaurants on Oy Levi Ski Resort Ltd:n tytäryhtiö, joka vastaa Levi Ski Resort -konsernin rinneravintolatoiminnasta.

LASKENNAN TULOKSET

lsr hiililaskenta

Tilikaudella 2022-2023 Levi Ski Resort -konsernin kokonaishiilijalanjälki oli 4602 tonnia CO2e. Merkittävin päästölähde oli Scope 3:n ostetut tuotteet ja palvelut, joka muodosti 40% kokonaishiilijalanjäljestä. Toiseksi suurin oli Scope 1:n polttoaineiden käyttö, jonka osuus oli 30%. Muiden päästökategorioiden osuus oli yhteensä 24%, joista yli puolet syntyi tuotanto- ja pääomahyödykkeiden vuotuisista poistoista. Laskennassa on huomioitu arvoketjun yläpuoliset päästöt sekä investoinnit vuosittaisten poistojen kautta.

HIILIJALANJÄLJEN KEHITYS

Levi Ski Resort -konsernin Scope 1 ja 2 päästöt vähenivät vuodesta 2019 vuoteen 2023 noin 1290 tonnia CO2e, mikä vastaa lähes 50%:n kokonaisvähennystä. Suurin vähennys saavutettiin siirtymällä käyttämään kokonaan päästötöntä ostosähköä.

- Sähkö on yli 60 % hiihtokeskuksen energiankulutuksesta. Lisäksi polttoaineet ovat hiilijalanjäljen kannalta merkittävässä roolissa. Olemme siirtyneet käyttämään biopolttoaineita rinne-, reitti- ja latukoneissa, minkä vaikutus tulee näkyviin kuluvan tilikauden 2023-2024 laskelmassa. Koneiden käyttämien polttoaineiden hiilijalanjäljen vähennys on kuitenkin arviolta 70-90 %, mikä tarkoittaa merkittävää pienennystä yrityksen hiilijalanjälkeen, Tuukka kertoo.

PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISTOIMENPITEET

Jo toteutettuja toimenpiteitä ovat muun muassa energian alkuperän huomioiminen, sähköautojen käyttöönotto, rinnekaluston modernisointi ja LED-valaistuksen käyttöönotto. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu muun muassa siirtyminen sähköiseen kalustoon, aurinkopaneelien käyttöönotto ja työmatkoihin liittyvien matkustuskäytäntöjen kehittäminen sekä kiinteistöjen uudistaminen.

- Sähkö- ja polttoaineet ovat meille ne isot asiat energiaa ajatellen. Biopolttoaineisiin siirtymisen lisäksi polttoaineiden saralla olemme siirtymässä kaikissa kiinteistöissämme kestäviin lämmitysmuotoihin. Meillä lämpenee Eturinteen huoltotila ja Gondolin kisakeskus edelleen öljyllä. Näistä merkittävämpi Gondolin kisakeskus siirtyy maalämpöön 2024 kesän aikana, millä on myös iso vaikutus hiilijalanjälkeen. Gondoliravintolan keskikulutus on 89 000 litraa lämmitysöljyä vuodessa, mikä jää uudistuksen myötä pois. Tämä on noin 8 % hiihtokeskuksen energiankulutuksesta, eli se on paitsi ilmaston myös energiatehokkuuden ja taloudellisuuden kannalta merkittävä uudistus, sanoo Tuukka.

Jäljelle jäävä Eturinteen huoltotila tulee poistumaan käytöstä Eturinteiden palveluiden uudistuessa. Uudiskohteissa otetaan aina käyttöön kestävät lämmitysratkaisut.

ILMASTOTYÖN JATKUMO

Ympäristön kannalta keskeistä on tehdä ne toimet, joilla pystytään suoraan vähentämään ja estämään ympäristövaikutuksia. Näiden jälkeen on mahdollista tehdä muunlaisia toimenpiteitä, esimerkiksi kumota päästöjä. Tällä hetkellä hiihtokeskuksessa pohditaan erilaisia tapoja tarttua uusiin haasteisiin.

- Meidän agendalla on aitojen tekojen kautta vaikuttaminen. Esimerkiksi ilmastoasioissa juuri nämä investoinnit uusiin kestäviin ratkaisuihin ovat näitä aitoja tekoja. Olemme sillä tavalla kiitollisessa asemassa, että pitkäjänteisen työn myötä olemme jo nyt oman toiminnan osalta tehneet paljon. Ilmastotyön kannalta, aiemmin vähäpätöiseltä vaikuttaneet asiat alkavat näytellä suurempaa roolia. Tällä hetkellä suurin osa päästöistämme syntyy muualta kuin meidän omasta toiminnasta, esimerkiksi ostoista. Tämän vuoksi tarkastelemme toimittajiemme vastuullisuutta, jotta arvoketjun näkökulmasta tekeminen olisi kestävällä pohjalla, Tuukka sanoo.

Levi Ski Resort on sitoutunut globaalin matkailualan ilmastojulistuksen Glasgow Declaration ohjelmaan. Tavoitteena on pienentää päästöjä 50 % vuoteen 2030 mennessä sekä pyrkiä nettonollapäätöiseksi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 2050 mennessä. Levi Ski Resort haluaa tukea myös Suomen kansallisia ilmastotavoitteita.

Lisää artikkeleita