Levi Ski Resort lanseerasi vuonna 2019 Levin matkailualueelle uudet jätteiden lajittelusymbolit
Levi Ski Resort lanseerasi koko Levin matkailualueelle uudet jätteiden lajittelusymbolit Levin World Cupissa vuonna 2019. Merkkejä kehitettiin yhteistyössä Kittilän kunnan ja Lapecon kanssa.
Levin alueelle kaivattiin parempia kierrätysmahdollisuuksia niin asukkaiden kuin matkailijoiden toimesta. Levi Ski Resort oli jo pitkään tehnyt työtä lajittelun ja kierrätyksen eteen, pyrkien tehostamaan sitä sekä mahdollistamaan kierrätyksen asiakkaille myös tunturialueilla. Hiihtokeskuksen alueelta löytyykin 27 tunturiroskista, joilla pyritään kannustamaan myös asiakkaita lajittelemaan jätteensä rinnealueilla. Tunturiroskiksissa on mahdollisuus lajitella kolmea eri lajiketta: polttokelpoinen jäte, pullot ja tölkit sekä muovijäte.
– Lajittelu on ollut käytössä Levi Ski Resortilla jo pitkään, mutta uusia ratkaisuja haetaan koko ajan. Lajittelemme kaikki jätteemme yhteistyössä seitsemän eri toimijan kanssa ja lajittelussa meillä on kaikkiaan 18 eri jaetta. Lajitteluohjeen päivittämisen yhteydessä nousi esiin, ettei yhtenäisiä lajittelumerkkejä ollut saatavilla. Päätimmekin lähteä suunnittelemaan niitä itse, jotta yhtenäiset jätteiden lajittelusymbolit saataisiin käyttöön koko Levin matkailualueelle, kertovat yhtiön ympäristöasioista vastaavat Heikki Saarensalmi ja Tuukka Sutinen.
Levin matkailualueen uudet jätteiden lajittelusymbolit lanseerattiin ensi kertaa Levin World Cupin yhteydessä. Alueelta löytyvistä lajitteluastioista pystyi World Cupin aikaan bongata uusittuja jätteiden lajittelusymboleita.
Tunturiroskiksista löytyvät uusitut jätteiden lajittelusymbolit
Koko Levin matkailualueelle käyttöön tulleet jätteiden lajittelusymbolit luovutettiin eteenpäin Visit Leville, joka jatkoi lajittelusymboleiden jalkautusta koko Levin matkailualueelle. Levin matkailualueen jätehuoltoa pyritään kehittämään jatkuvasti ja Kittilän kunta koordinoi Levin alueen jätehuollon kehittämissuunnitelma -hanketta, jonka tavoitteena on kehittää matkailualueen jätehuoltoa muun muassa jätteiden lajittelun ja kierrätyksen osalta. Hankkeessa valmistaudutaan samalla lainsäädännön kiristyviin kierrätysvaatimuksiin.
Uudet jätteiden lajittelusymbolit ovat käytössä koko Levin matkailualueella.
Tunnustuksena systemaattisesta työstämme arktisen toimintaympäristömme suojelun eteen, Levi Ski Resortin ympäristöjärjestelmä sai kansainvälisen ISO 14001 : 2015 -ympäristösertifikaatin vuonna 2018 ensimmäisenä hiihtokeskuksena Pohjoismaissa. Elokuussa 2020 Levi Ski Resortille myönnettiin myös Sustainable Travel Finland -merkki.