Teko kerrallaan – Levin Igluille vastuullisuus-sertifikaatti
Puhdas luonto ja kestävä kehitys ovat matkailuyrityksen keskeisiä elinehtoja.
Levin Iglut on työskennellyt jo vuosia vastuullisten ympäristötekojen puolesta, ja on sen myötä saanut elokuussa 2023 Sustainable Travel Finland (STF) sertifikaatin. Ohjelma on suunnattu matkailualan toimijoille, ja sen kriteerit täyttävät yritykset saavat käyttöönsä STF-merkin.
Tunnustuksen saaneet yritykset täyttävät matkailua edistävän Visit Finlandin luoman kriteeristön, joka huomioi niin taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen kuin kulttuurisenkin kestävyyden. Merkin saaneet yritykset ja kohteet auditoidaan säännöllisesti.
Vastuullisuus näkyväksi
– Levin Iglut ovat toiminnan alusta asti keskittynyt ympäristöasioihin, sillä puhdas luonto ja kestävä kehitys ovat yrityksemme keskeisiä elinehtoja. Ympäristötietoisuus kasvaa jatkuvasti sekä matkanjärjestäjien että asiakkaiden keskuudessa, joten se on myös taloudellisesti perusteltua. STF-merkki helpottaa kansainvälisiä matkailijoita löytämään kestävään kehitykseen panostavat yritykset, kertoo Levin Iglujen myynti- ja ympäristöpäällikkö Eva Lindström.
– Haluamme omalta osalta olla mukana levittämässä ympäristötietoisuutta ja sitä, että Lappi säilyy upeana matkailukohteena myös tulevaisuudessa, Eva jatkaa.
Vastuullisuus on alati jatkuva prosessi
Levin iglut, on yksi Suomen vanhimmista lasi-iglu kylistä, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2008 lähtien. Tämän kesän aikana on vanhimpiin igluihin vaihdettu energiaa säästävämmät lasit, joiden myötä energian kulutusta saadaan laskettua. Uudistustyöt tukevat vastuullisuus tavoitteita, joita tullaan myös jatkossa tekemään vuosittain.
Tutustu tarkemmin vastuullisuustyöhän Levillä!