Miltä tuntuu lähteä ensimmäistä kertaa Ylläs-Levi Hiihtoon?
Ylläs-Levi 2025 lähtö

Miltä tuntuu lähteä ensimmäistä kertaa Ylläs-Levi Hiihtoon?

Ensikertalaisuus voi olla jännittävää, mutta myös hyvin palkitsevaa. Tämän todistavat Johanna ja Satu, joiden kokemukset avaavat ikkunan tapahtuman kiehtovaan maailmaan tuorein silmin.

Spontaanisti mukaan Ylläs-Leville

Johanna oli haaveillut Ylläs-Levi Hiihtoon osallistumisesta jo kauemmin, mutta vasta nyt sattui kohdalle sopiva sauma.

"Olen useamman vuoden haaveillut ja suunnitellut osallistumista, mutta sairastelut tai kunto ovat estäneet. Nytkin ensin ajattelin, että hiihtokilometrejä tai taitoa ei ole tarpeeksi. Sitten vaan päätin 1,5 viikkoa ennen tapahtumaa, että nyt tai ei koskaan – kyllä kunto riittää hiihtää maaliin saakka," hän kertoo.

Spontaanius toi mukanaan pientä kihelmöivää jännitystä. Ulospäin tämä näyttäytyi muun muassa välinespekulaationa – lähteäkö matkaan karvapohjasuksilla vai pitovoiteilla?

Satu puolestaan on hiihdellyt lapsesta saakka ja kilpaillut ampumahiihdossa nuoruudessaan.

"Tavattiin Niko-kihlatun kanssa reilu kolme vuotta sitten ja lähdettiin yhdessä Lapin keväthangille. Käytiin hiihtämässä osittain Ylläs-Levin reittejä ja silloin ensimmäistä kertaa kuultiin tästä tapahtumasta. Nyt Ylläs-Levi oli luonnollinen jatkumo meidän perinteellemme osallistua yhteen massahiihtoon talvessa," Satu kertoo.

Ylläs-Levi 2025 maisema

Päätös osallistumisesta oli myös pidempään kypsytelty, mutta itse ilmoittautuminen hyvin spontaani. Liput tuli nimittäin napattua vuoden viimeisinä päivinä erääntyvien liikuntaetujen avulla.

Valmistautumista rennolla otteella

Kumpikaan ei harjoitellut Ylläs-Leviä varten mitään varsinaista suunnitelmallista ohjelmaa käyttäen. Johanna luotti 55 kilometrin perinteisen hiihdon valmistautumisessaan säännöllisen liikunnan, kuten vapaalaskun ja aktiivisen elämäntavan tuomaan hyvään yleiskuntoon.

"Olen oikeastaan hiihtänyt aktiivisesti viimeksi koulussa. Noin neljä vuotta sitten Leville muuton myötä aloin opettelemaan lajia uudelleen. Hidasta ja hapuilevaa on meno vieläkin,” hän taustoittaa.

Satu yhdisti 70 kilometrin vapaan hiihtotavan valmistautumisessaan arjen lyhyemmät hiihdot viikonlopun pidempiin lenkkeihin. Tänä vuonna Etelä-Suomen huonoa talvea enemmän hiihtokilometrejä vähensi tiheä työmatkailu Lahdesta Ruotsiin. Tällöin juoksulenkkarit kulkivat säntillisesti mukana.

Tavoitteena molemmilla oli päästä maaliin kunnialla ja hyvällä fiiliksellä ilman paineita. Pohdintaa aiheuttivat ennakkoon erityisesti kisapäivän sää, reitin mahdollinen vaativuus, varusteiden toimivuus sekä oikeanlainen tankkaus matkaa varten.

Ylläs-Levi 2025 huoltopiste

”Emme ole koskaan hiihtäneet noin pitkää matkaa. Onnistuminen on päästä maaliin aikataulussa ja matkasta nauttien” kiteytti Satu ennakkotunnelmia tapahtuman alusviikolla.

Helpottavaa jännitystä ja torkut autossa

"Bussiin selvitty, nyt on hyvä fiilis! Jännittää, mutta ei liikaa. Keli vähän epäilyttää. Kukastunturi on pois kelistä johtuen, joten nyt ei tarvitse pelätä sen laskemista,” viestitteli Johanna tuntemuksiaan hetki ennen koitosta.

Odottava tunnelma lähdössä.

Perjantaina 55 kilometrin lähdössä Johannan tunnelma oli hilpeä.

Perjantaina perinteisen matkalla sääolosuhteet haastoivat Johannaa huolella. Saldona lipsuvat sukset, kolme kaatumista ja kädet hapoilla tasatyönnöistä. Kaikesta huolimatta todellinen voittajafiilis maaliin pääsystä omassa aikatavoitteessa. Ja kuin kruununa suorituksen päälle mahdollisuus testata paikalla ollutta telttasaunaa.

”Olin vienyt sukset voiteluun ennen matkaa. Koska ladut olivat jäässä, niin skinit kuitenkin jäätyivät. En huomannut huoltopisteillä kysyä apua. Pidon puute aiheutti välillä harmitusta ja kiroilua. Muuten fiilikset olivat kyllä hyvät koko matkan. Oli mukava vaihtaa muutama sana kanssahiihtäjien kanssa. Myös huolloissa oli mukavia tsemppareita kannustamassa matkantekoa,” tiivistää Johanna.

Ylläs-Levi 2025 voitelupiste

Myös lauantaiaamuun kuului hyvä ja rento fiilis – Satu ehti ottaa pienet unet matkalla Leviltä Ylläkselle. Pientä jännitystä aiheutti lähinnä massalähdön mahdollinen alkuruuhka ja jäiset laskut. Ensikommentit perillä olivat hyvinkin positiiviset – mahtava fiilis, todella kiva olla maalissa.

Myös Satu kohtasi matkan varrella omat fyysiset haasteensa.

”Alkumatka oli sujuvaa etenemistä. Kukastunturin jaksoimme painaa ylös ilman taukoa. Pyhätunturin kohdalla yllätti fyysinen väsy. Henkisesti olisin kyllä jaksanut. Pakko oli pitää monta taukoa, että pääsin ylös asti. Niko tsemppasi minua kovasti. Usein pitkällä matkalla minä jaksan paremmin, mutta nyt Niko tsemppasi enemmän minua. Maaliin tulo tuntuikin sitten lopulta yllättävän helpolta,” tiivisti Satu lauantaina maalissa aikatavoitteensa täyttyessä.

Satu onnistuneesti maalissa

Satu ja Niko onnistuneen suorituksen jälkeen Levillä lauantaina maalissa.

Tuntemukset Ylläs-Levistä hieman myöhemmin

Palautuminen sujui molemmilta omien arvioiden mukaan yllättävän helposti.

”Ei edes yhtään hiertymää. Kroppa palautui tosi nopeasti suorituksesta, eikä tullut minkäänlaisia rasituksia. Sauna, sopiva tankkaus sekä hyvät yöunet,” vinkkasi Satu neuvonsa hiihtoa seuraavalla viikolla.

Johannalla tyhjeni takki päivän myöhässä sunnuntaina. Kaatumisista huolimatta isoimmilta vammoilta onneksi vältyttiin.

”Alamäkien aiheuttamissa mustelmissa menee vielä aikaa parantumiseen. Lipsuneet sukset tuntuivat lonkankoukistajissa seuraavina päivinä. Koska tulin pääosin tasatyönnöillä, jalat väsyivät oletettua vähemmän – hiihdon aikana kramppasi vasen ojentaja ja kämmen, mutta eivät ole vaivanneet enää hiihdon jälkeen,” kertaa tuntemuksiaan Johanna.

Molemmat suosittelevat osallistumista lämpimästi – erityisesti ensikertalaisille. Ainutlaatuinen hiihtokokemus nousuineen, maisemineen ja kannustavine tsemppauksineen teki vaikutuksen.

Ylläs-Levi 2025 maisemat

"Reitti oli mieleen, tarpeeksi haastetta nousuissa, mutta myös helppoja pätkiä, jotka tekivät hiihdosta siedettävän. Huoltopisteet yllättivät positiivisesti. Oma tuntemus maalissa oli, että olisi voinut vielä vähän hiihtää – kertoo mielestäni hyvin tapahtuman kaikin puolin hyvästä fiiliksestä," Satu lopettaa ja aikoo ehdottomasti palata vielä Ylläs-Leville.

Ylläs-Levi ei ole vain urheilusuoritus, vaan todella kokonaisvaltainen elämys. Tapahtuma sopii monenlaisille liikkujille ja rohkea päätös osallistua voi palkita yllättävällä tavalla.

"Kunpa aina olisi itsestä yhtä hyvä fiilis! Olin niin onnellinen ja ylpeä itsestäni, että en hetkeen muista tällaista tunnetta. Kaatumiset, krampit ja siitä huolimatta hymyilyttää. Haluan ensi kerralla kokeilla vapaata tyyliä ja hiihtää lujempaa," Johanna suunnittelee jo jatkoa.

Johannan ja Satun kolme vinkkiä Ylläs-Levi ensikertalaisille:

  • ”Jaoin matkan lyhyempiin etappeihin (5km + 5 x 10km), näin matkan pituutta oli ainakin minun helppo hallita, eikä se tuntunut niin pitkälle.”

  • ”Pukeuduin matkalle normaalia kevyemmin ja se oli hyvä valinta. Olisin pukenut liikaa, jos en olisi bongannut viime hetken vinkkejä Ylläs-Levi Hiihdon Instagramista.”

  • ”Suosittelisin ensikertalaisena kaverin kanssa lähtöä yhdessä, niin saa lisätsemppiä ja jännitystä jaettua. Hyvin se meni kuitenkin yksinkin.”

Ylläs-Levi 2025 nousu

Jos haaveilet mahtavista tunturimaisemista, itsesi ylittämisestä ja ainutlaatuisesta hiihtotapahtumasta – ehkä juuri sinä olet seuraava ensikertalainen Ylläs-Levillä. Johanna ja Satu osoittavat, että oikea asenne ja ripaus valmistautumista riittävät avaamaan oven unohtumattomaan seikkailuun Lapin keväthangilla.

Kuvat: Christer Ådahl, Rami Valonen ja osallistujat

Lisää artikkeleita