Rakas tunturi
Mikä saa palaamaan tunturiin aina uudelleen? Vakiokävijä kertoo, miksi Levi on kuin toinen koti.
”Lapin lumoava luonto on minun kaveri.”
– Muistan edelleen elävästi ensimmäisen käynnin Levillä. Todisteena minulla on Eturinteellä suoritettu hiihtokoulukortti huhtikuulta 1985. Tutuksi tulivat tällöin oikolasku, viistoluisu, erilaiset käännökset sekä muut tuon ajan laskutekniikat.
Muita rinteitä tällöin ei vielä ollut. Hiihtosuksilla laskin huipulta Lammaskuruun vanhempien kanssa. Tai minä laskin, he katsoivat lähinnä kauhulla. He eivät harrastaneet laskettelua, mutta veivät innokasta poikaa mäkeen.
Nykyisin Levillä on monipuoliset ja hyvin hoidetut rinteet, keskitalven haastavilla keleilläkin löytyy suojaa metsästä. Sopivasti hissejä hyödyntämällä pystyt laskemaan koko tunturin ympäri sekä rinteessä että offarin puolla. Rinteiden väliin ja freeski-alueelle jää todella hyviä mahdollisuuksia harjoitella vapaalaskua. Samalla saat kokea koukuttavan pehmeän lumen tunnun. Pyydaa se on lappipyydakin. Olosuhteet ja puitteet ovat todella hyvät harrastamiseen. Sillä on merkitystä vakiokävijälle.
Olen vahvasti luontoihminen ja viihdyn erityisesti vapaalaskun parissa tuntureita kiipeillen ja hyvää lunta hakien. Laskeminen on minulle aina ollut sosiaalinen laji. Jopa niin, että se luonto jo pelkästään on minun kaverini. Sitten, kun siinä on ihmiskavereitakin mukana, se on todella kokonaisvaltainen kokemus. Olen vienyt kavereita ja tuttuja skinnailemaan usein myös pimeän aikaan. Vaikkapa Levitunturissa lamppulenkillä pystyt liikkumaan pitkään tietämättä olevasi hiihtokeskuksessa. Moni on ihastellut, että wau, tällaistakin voi olla täällä ihan kulman takana.
Kesällä pyöräily on juttuni, samoin kävely tai vaeltaminen, yleisesti luonnossa liikkuminen. Valokuvaamisen kautta olen pystynyt jakamaan myös muille Lappi-muistoja ja sitä, miltä monimuotoinen pohjoisen luonto ilmoineen näyttää. Vaatimatonta ja pienipiirteistä, mutta tarkemmalla katsomisella todella rikasta.
Lapin hienous piilee osittain siinä, että keli vaihtelee suuresti. Vaikka meillä on ollut tukikohta Levillä jo pitkään, lähdemme mieluummin mökin ovesta ulos kuin tulemme takaisin sisään. Suorittamisen sijaan lähtökohtana on, että lähdetään katsomaan, mitä kulloinkin saadaan ja ollaan iloisia tästä. Ymmärrän ja kunnioitan luontoa. Menen sen ehdoilla. Säästä riippumatta päivä voi olla todella ikimuistoinen.
Levi on minulle kotitunturi. Pulssi laskee aina, kun sinne ajaessa näen Levi-kyltin. Se maadoittaa. Kun on käynyt pitkään, osaa laskeutua paikalliseen rytmiin. Nauttia pienestä yhteisöstä ja yhdessä tekemisestä. Kotabaari on mukava olohuone, mihin istahtaa, kun ei hiihdä. Muutamassa minuutissa joku tuttu lampsii sisään, näkee kavereita ja hyvän päivän tunturituttuja. Yksi pitkän hiihtohistorian rikkaus on kuulua tavallaan jo kalustoon. On tullut jäädäkseen. Ettei ole vaan käymässä.
Vapaalla olon lisäksi teen Levillä myös etätöitä. On kiva tehdä töiden jälkeen, vaikka lumityöt ja lämmittää sauna. Ja käydä vielä ennen löylyjä runttaamassa täysillä Eturinnettä päivän viimeinen tunti. Minulle Levi merkitsee hyvää oloa. Tämä, jos mikä, viehättää tunturille tuttua hiihtäjää.
Juuso Hämäläinen, intohimoinen ulkoilmaihminen ja vapaalaskija. Viettää tunturissa vuosittain 2,5 – 3 kuukautta eri vuodenaikojen tarjoamista mahdollisuuksista nauttien.
